4 PÄIVÄÄ, 4 DEKKARIA

Olen dekkareiden, erityistesti pohjoismaisten dekkareiden ystävä ja suurkuluttaja. Enkä kykene ymmärtämään miten tämä kotimainen Pasilan Myrkky-sarja oli mennyt ohi. Satu taisi mainita nämä jossakin blogi- tai instagrampäivityksessään ja sen seurauksena latasin nämä Storytel-kirjastooni. 
Neljässä päivässä oli lukenut/kuunnellut kaikki neljä. Töihin fillaroidessani tai kävellessäni kuuntelin, kotona ollessani luin ja kertakaikkisen viihdyttäviksi totesin.
Monien tapahtumien lokaatiot vanhoilla kotikonnuillani Helsingissä, jopa Kallio-Vallila-akselilla lisäsivät koukuttumistani ja mieluusti näkisin näistä myös filmatisoinnit.

Kale Puonti on entinen huumepoliisi, joka työskenteli 30 vuotta Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden parissa. Se näkyy ja kuuluu tässä kirjasarjassa, että kaveri tietää mistä kirjoittaa, ja saa lukijan pidettyä tiukasti koukussa loppuratkaisuun asti. Kyseessä on siis Helsingin huumepoliisin työstä kertova sarja, jossa tutuksi tulee rikosylikonstaapeli Kaartamon ryhmä.
Henkilökuvat ovat ehkä vähän ohuita mutta mielestäni eivät kuitenkaan jää liian ohuiksi, vaan henkilövetoisuutta on sopivasti mukana.

Kappaleet ovat suhteellisen lyhyitä ja lauseet usein toteavia mutta teksti on kaikkiaan mukaansatempaavaa ja kuten jo aiemmin mainitsin, pitää otteessaan.

Jäin odottamaan seuraavaa, viidettä osaa. Toivottavasti sellainen on työn alla ja tulossa. Tällä hetkellä on luvun alla Meri Valkaman Sinun, Margot, joka on ihan eri lajityyppiä mutta nyt jo koukuttanut tarinallaan tukevasti. Viime yönä luin kahteen asti ja kohta jatkan kuunnellen lähtiessäni lenkille ja äänestämään. Tähän asti tämä on ollut sujuva ja letkeä sunnuntai. Se on piristävää ja poikkeuksellista, sillä yleensä sunnuntait ovat mähtäräisiä ja tylsiä ennen viikon parasta päivää, maanantaita.
Maanantai on suosikkini. Silloin on energiaa ja kaikki mahdollisuudet siihen, että viikosta tulee super.

Onneksi se on taas huomenna.

IKUISUUSPROJEKTEISTA.

Olen aiemmin kirjoittanut kodistamme ikuisuusprojektina, joka se eittämättä on. Silloin mainitsin, että puuhellamme Helenan terrakottainen väri ei miellytä. On jäänyt kaikenmoisten venehaaveiden ja säästämissuttujen lomassa kertomatta, että eräänä loppukevään päivänä tartuin toimeen ja Helena sai ylleen mustaa vasaralakkaa. 
Nyt Helena miellyttää omaa silmää, vaikkei musta väripinta täysin tasainen ja sileä olekaan. Vasaralakkaa on onneksi roimasti jäljellä niin jonain toisena toimeliaana päivänä voi meikämartta vähän hioa ja sutia uutta tasaisempaa kerrosta Helenan pintaan.

Joulua ennen ja joulun tienoossa olikin sellaisia kipakampia pakkaspäiviä, että sekä Helenassa että kakluunissa roihusivat tulet pari kertaa päivässä. Tein joulua ennen mainion hankinnan kamiinapuhaltimen muodossa ja se on nyt lämmittänyt torppaamme tiiviissä yhteistyössä Helenan kanssa. Kertakaikkisen oivallinen kapistus, joka levittää lämmön laajalle.

Joulun kävimme viettämässä Keski-Suomen korvessa ja lunta sekä pakkasta riitti myös siellä. Tämä oli ensimmäinen joulu, jolloin en hankkinut itselleni kirjaa joululahjaksi. Storytel-lukulaitteeni kirjasto on valtava ja lisäksi on pino syksyn aikana hankittuja opuksia. Tällä hetkellä kuuntelen ruotsalaisen Anna Ihrénin dekkaria Isfiskaren ja luen ihan ehtana kirjana Tove Janssonin Kunniallista petkuttajaa. Molemmista kirjoitan myöhemmin enemmän.

Ennenkuin lätkäisen läppärin kiinni ja laatikkoon,ja haudutan pannullisen teetä, kerron kuitenkin sikapikaisen ilouutisen, että joulukuun lyhennysten myötä jäljellä oleva asuntolainamme painui alle sadantonnin ja oma jäljellä oleva osuuteni on enää 49 tonnia ja risat. Toki siinäkin riittää maksettavaa mutta iloitsen silti.

AIKA ON LIIAN NOPEA

Suunnitelmissani on ollut kirjoittaa päivittäin. Kehonkoostumusjutut ovat totaalisen pysähdyksissä räkäpäisyyden vuoksi, joten niistä ei ole mitään muuta kerrottavaa. Kirjoja olen lukenut ja kuunnellut uutterasti ja niistä haluan jokaisesta kirjoittaa oman höpinänsä ajan kanssa. Talousasioissa ei ole niissäkään valtavuuksia tapahtunut sitten marraskuun lopun, joten kirjoittelen niistä sitten kuun lopussa jonkinsorttista kuukausikimaraa.
Jouluaatto on viikon kuluttua ja jouluilua on kotona puuhattu pikkuhiljaa. Joulukuusta talouteemme ei tänä vuonna hankita, koska matkaamme joulun viettoon Keski-Suomen korpimaisemiin. Joulu-/kausivaloja sen sijaan on kyllä, on tonttuja, kynttilöitä ja kransseja. Ja odottava mieliala. Kuuntelen Bachin Jouluoratoriota, niistän kolmatta Nessu-pakettia ja lojun keittiömme puusohvassa kirjoittelemassa tätä.

Lahja-asiat on luullakseni jo mallillaan. Perheessämme on sovittu, että aikuisia ei lahjota, paketteja hankitaan vain lapsille. Se on letkeyttänyt joulujamme kyllä. Lapsille lahjojen hankkiminen on yleensä varsin iisiä, joskin rahaa vievää, mutta aikuisille on haasteellista keksiä mitään. 
Hankimme sen sijaan jokainen jotain herkullista joulupöytään ja tämä on ollut meille toimiva systeemi.

Olisipa joulu luminen, pakkaksinen ja kaikilla mahdollisimman rento ja iloinen!

 

ODOTAN. ODOTAN. ODOTAN.

 Aamulla verhot avatessani totean, että lunta on taas pölyttänyt yön aikana hitusen. Huokaan syvään ja alan tunkea halkoja kakluuniin ja puuhellaan hokien itsekseni kyllä tämä tästä. Odotan ja odotan. Oikeaa kevättä, joka näytti jo itsestään vilauksen mutta vetäytyi kuitenkin vielä nurkan taakse lymyilemään.

Odotan myös tämän kuun tilipäivää. Tämän kuun ruokabudjetista on tullut lohkaistua vähän muuhunkin, kuten teinin jo pitkään mankumaan kokovartalopeiliin, joka onneksi löytyi varsin kohtuulliseen hintaan IKEAn löytönurkasta.

Alkuviikosta verottaja muisti esitäytetyllä veroilmoituksella, josta kävi ilmi, että näillä näkymin veronpalautusta olisi tulollaan 800 euroa. Sen kokoinen summa, että kannattaa ehkä jopa harkita sen sijoittamista osakkeisiin. Kuukausittain ostan kahta rahastoa sekä pyrin siirtämään rahaa myös puskuritilille mutta osakkeita ostan ainoastaan silloin, kun käytettävissä on 500€ tai enemmän. Toistaiseksi osakesalkkuni on suorastaan säälittävän lituska. 

Kirja postaukset ovat yhä hahmoitelmina muistikirjassani, kun sopivaa keskittymiskoloa niiden työstämiseen ei ole löytynyt. Ja nyt teinin ollessa koronataistelun vuoksi etäkoulussa, on täysin rauhallista yksinäisaikaa entistäkin vähemmän. Yritän kuitenkin viikonlopun aikana paneutua kirjoista kirjoittamiseen.

Tällä viikolla olen lukenut yhden norjalaisen dekkarin, joka suorastaan nielaisi minut niin, että se tuli luettua kahdessa päivässä. Lisäksi olen kuunnellut Storytelistä ruotsalaista dekkaria. Enkä voi kuin taas ylistää Storytelin ihanuutta. Minulla on Storytelin FamilyPlus -palvelu eli kuukausihintaan kuuluu kolmet tunnukset, joilla voi kuunnella rajattomasti kolme aikuista ja kolme lasta. Storytelin ansiosta tulee työmatkapyöräiltyä välillä jopa kiertoreittejä, kun kirjassa on sellainen kohta, ettei voi mennä kotiovesta sisään, kun joutuisi katkaisemaan tarinan väärästä kohdasta. Myös lenkkien pituudet ovat kasvaneet ja salillakin kuuntelen nykyään useammin kirjaa kuin musiikkia. Tai kuuntelisin jos salille saisi mennä.

Ehkä kaivattu ja odotettu kevät tuo mukanaan myös jonkinsorttista valoa ja helpotusta tähän viruspiinaan.