KIRPULLA

Edellispäivänä töistä kotiin pyöräillessäni poikkesin matkan varrella muutamalle kirpputorille.
Kirpputorien tarjonnan ehdotonta eliittiä ovat mielestäni epämääräiset tassi- ja astiakasat sekä miljoonalaarit, joiden uumenista voi löytyä vaikka ja mitä.

Tapaan ostaa kauniita vanhoja teetasseja, joista on moneksi. Eniten käytän niitä pöytäkynttilän alusina ja teepannun teesiivilän alustana. Tassipinosta on kiva valita kulloiseenkin kynttilään, fiilikseen tai kattaukseen sopiva. Hintarajana kirpputassille pidän euroa, yleisin maksamani hinta on ollut 20 tai 50 senttiä.

Tassi-pöytäkynttiläkombo on myös ollut toimiva vieminen kyläillessä, kun vastaanottaja on tarpeeksi tuttu. Kombo on helppo pakata nätisti sellofaaniin. 
Olen myös itse saanut tasseja tuliaisina ja tuomisina ystäviltä, jotka ovat perillä tassipinostani.

Tämän lauantaiaamun korvapuustikin olisi ansainnut Ikea-lautasta kauniimman alusen mutta teetassi oli sille liian pieni ja rajallisten säilytystilojen vuoksi rajaan kirppulautastelun toistaiseksi ehdottomasti teetasseihin niiden monikelpoisuuden vuoksi.

Tuolla edellispäiväisellä kirppustelulla tassipino kasvoi kuuden tassin verran ja se on hyvä, sillä kynttilöiden suurkulutusaikaan ollaan syyskuun myötä sukeltamassa.

Viime viikonloppuna sain raivattua polttopuu- ja työkaluvarastoamme parempaan jamaan, kun joku paikallisessa roskisryhmässä kaipasi noutajaa kahdelle kirjahyllynä toimineelle puiselle varastohyllykölle.

Tämän viikonlopun aikana pitäisi hienosäätää tuon varaston järjestystä, pestä pyykkejä ja aloitella puuhellan huoltoa, jotta se lämmityskauden alkaessa olisi valmiina.

Tätä naputellessani koira kömpi syliini ja nukahti siihen, joten unialustana toimiessani hörpin kahvini loppuun blogeja lueskellen.

KOTVANEN KULUTUSPOHDINTAA

Millainen olet kuluttajana? Millainen itse olen kuluttajana?

Omaa kuluttamistani ja kuluttajuuttani olen pohtinut jo vuosia, vaikka olen aina kokenut olevani maltillinen kuluttaja. Vieläkin menen monissa asioissa silti helpoimman kautta.
Aamukahvi hörppiessäni luin Asta Lepän erittäin hyvän kolumnin  aiheesta. Kirjoitus sysäsi minut jälleen kerran tarkastelemaan omaa kuluttamistani tiukemmin.

Lapsuudenkodistani minuun on iskostunut syvälle, että aina on sekä oman lompakon että maapallon kannalta parempi ostaa käytettyä ja korjata/kunnostaa vanhaa kuin ostaa uutta. Tämä on ollut ohjenuorani ja nykyään etenkin käytettynä ostaminen on vieläpä todella helppoa, kun täysin uudenveroisia vaatteita, kenkiä ja muita käyttötavaroita löytyy ihmisten tehdessä paljon mm. nettiostoksia, jotka sitten epäsopivina myydään käytettyinä niinikään netin kautta tai tuupataan kirppikselle tai erilaisiin keräysastioihin pois omista nurkista ja kaapeista. On siis todettava, että toisten tapa kuluttaa holtittomammin mahdollistaa toisille tavan kuluttaa kestävämmin.

Omaa kuluttajuuttani toki ohjaa myös se, että viehätyn huonekalujen suhteen erityisesti 1920-1950-luvun huonekaluista. Pääosa kotimme huonekaluista on peräisin noilta vuosilta ja luonnollisesti käytettynä talouteemme päätyneitä. Asumme 1904 rakennetussa työläisasunnossa, jossa säilytystiloja ei juurikaan ole. Tuon aikakauden työläisillä kun ei ollut sellaista määrää vaatetta ja irtaimistoa kuin nykyihmisellä tuppaa olemaan. Rajalliset säilytystilat luonnollisesti vaikuttavat kuluttamiseemme, sillä asioita ei tule hankittua, kun ei ole paikkaa mihin niitä säilöä. Kotikirjastomme kuitenkin paisuu jatkuvasti ja etenkin tytärten teiniytymisen myötä vaatekappaleita on taloudessamme varsin paljon.
Iloitsen kuitenkin siitä, että tyttäreni kelpuuttavat vaatteita myös käytettyinä, kirppiksiltä ja Second Hand-kaupoista hankittuina eivätkä ainoastaan kanna niitä kasapäin ketjuliikkeistä. 

Pyrin aina ostopäätöstä tehdessäni puntaroimaan tarvitsenko asiaa oikeasti vai onko kyseessä vaan joku kummallinen halu. Viime viikolla ostin esimerkiksi 4 kappaletta alennuksessa olleita miellyttäväksi toteamiani tuoksukynttilöitä, vaikka niille ei pakottavaa tarvetta taloudessamme ollut.
Tuoksukynttilän sytyttäminen aamulla ensimmäisenä sekä olohuoneen että keittiön pöydille kuitenkin tekee aamuistani lempeitä ja tuo hyvän mielen. Tarpeeseen en niitä kuitenkaan ostanut ja niihin kuluttamani 10 euroa olisin järkevästi voinut laittaa rahastoon talteen sen sijaan, että poltan sen savuna ilmaan lempeysfiiliksen ja hyvänmielisten aamujen vuoksi.

Tällaisia pohdin tänään aamukahvin ja tuoksukynttilän äärellä YLEn kolumnistin herättelemänä. Kahvin jälkeen ryhdyn organisoimaan polttopuu- ja työkaluvarastoamme uuteen uskoon eilen paikallisesta roskalavaryhmästä bongaamieni varastohyllyjen ansiosta.

MUNKKI JA KAHVI

Terveisiä aamukahvin ja aamumunkin ääreltä. Aurinkoisen, kesätunnelmaisen syyslauantain aamuun Kosken Leipomon tuore reikämunkki on oikein passeli aamiainen.
Edellisen viikonlopun liehuin vanhoilla kotikulmillani Helsingissä ja miten ihanaa se olikaan. Lauantai oli sateinen mutta sateisena ja harmaanakin syyslauantaina Helsinki oli mitä mainioin. Hakaniemen kirpputoreilta tein kirjalöytöjä, kävimme siskoni ja matkaseuralaisena olleen esikoistyttäreni kanssa Maximin muhkeissa nojatuoleissa katsomassa Barbie-leffan. Barbie oli sekä minun että siskoni mielestä oikein riemastuttavaa katsottavaa mutta tytär veteli muhkeassa nojatuolissaan autuaat, lähes koko elokuvan mittaiset, unet.

Majoituimme Scandic Grand Centralissa, joka ylitti odotukseni täysin. Se sijaitsee ydinkeskustassa kätevästi rautatieaseman välittömässä yhteydessä. Eliel Saarisen käsialaa oleva Helsingin päärautatieaseman entinen hallintosiipi on remontoitu hotelliksi ja kokonaisuus on täydennetty uudisrakennuksella todella tyylikkäästi ja hyvällä maulla.
uuden ja vanhan osan väliin jäänyt, aiemmin parkkialueena toiminut huoltopiha, on muutettu vehreäksi metsäpuutarhaksi, jossa syyskuisena iltana vallitsi varsin satumainen tunnelma. Ja ällistyttävä hiljaisuus.

Huoneemme sijaitsi sisäpihan puolella, uudisrakennuksen ylimmissä kerroksissa. Oli suuret ikkunat, näkymää kattojen ylle ja kylpyamme, joka on itselleni hotellissa yöpyessä oleellinen, kun kotona ei sellaista ole. Pitkän ja sateisen päivän päätteeksi oli tälläkin kertaa varsin ihanaa vajota kuumaan kylpyyn.

Sunnuntai oli aurinkoinen, lähes kesäinen ja valheellinen lomafiilis vyöryi ylle, kun aikatauluttomasti vaelleltiin ympäri kaupunkia. Teimme myös visiitin siskoni luo Puotilaan ja sieltä Itiksen kautta asemalle ja junaan kohti kotia.
Kauppakeskus Itis on parhaillaan remontissa ja se, mitä uudesta oli jo nähtävissä, näytti hyvältä. Ei lainkaan kolkolta, kookaalta ja kylmältä, vaan viihtyisältä ja sopivalta. 
En ole shoppailuihminen, joten varsin vähän tulee ostoskeskuksissa omilla asioilla käytyä mutta kolmen teinin vanhempana heidän asioillaan ja seurassaan aina silloin tällöin. 
Tytärteni ollessa pieniä asuimme Kalliossa ja pääsin näppärästi vaunujen ja rattaiden kanssa Itikseen, jossa silloin oli sekä ihan huikea Ruohonjuuren myymälä että nyt jo edesmennyt Punnitse ja säästä-myymälä. Punnitse ja säästän kuivattuja, tummaan suklaaseen dipattuja omenaviipaleita olen jäänyt kaipaamaan.

Pikainen, parin päivän miniloma noinkin lähelle erkaannutti arjesta todella tehokkaasti. Hyvä mieli ja hymy jäi päälle moneksi päiväksi ja mietin, että vastaavan miniloman voisi toteuttaa ihan kotikaupungissakin. En tosin tiedä toimisiko se ihan samalla tavalla mutta luulen, että voisi hyvinkin toimia. Helsinkikin kun tuntuu yhä kotikaupungilta, kun sinne menee ja se on osa miniloman rentouttavuutta. Tietynlainen tuttuus tekee kaupungissa kulkemisesta helppoa, nopeaa ja stressitöntä, silti ympäristö poikkeaa siitä arkisesta. Ja senhän se tekisi tietyllä tavalla kotikaupungissakin, jossa arki pääsääntöisesti kulkee radalla koti-työ-koti-sali-kauppa.

Jos majoittuisikin pariksi päiväksi hotelliin ja aikatauluttomasti vaeltelisi kaupungin niitä nurkkia, joissa ei arjessaan juuri pyöri, ehkä valheellinen lomafiilis valtaisi täälläkin.