TORPPA - HAAVEESTA TODEKSI

Sekä minä että puolisoni olemme hyvin nuoresta, ellemme jopa lapsuudesta asti, tunteneet vahvaa viehättymistä ja kiinnostusta vanhoihin taloihin, erityisesti pieniin sellaisiin. Torppiin, kalastajatorppiin, mäkitupiin. Sellaisesta olemme haaveilleet ja saaristossa mökkeillessämme olemme niitä usein ihailleet kulkiessamme täydelliseltä vaikuttavien tupien ohi. 

Itse olen vahdannut sellaisten mahdollisia myynti-ilmoituksia noin tunnin matkan päässä kotoa, eikä paikkakunnalla tai maakunnalla ole juurikaan ollut merkitystä. Olen ajatellut, että sen pitäis olla sellainen, että sieltä pystyy hurauttamaan töihin.
Tontin toivoin olevan kohtuullisen, hallittavan ja hoidettavan kokoinen vanha puutarhatontti, jolla mieluusti saisi myös sijaita kaivo ja pihasauna. Hinnan pitäisi olla suhteellisen edukas, koska ostaisin mummonmökin itsekseni, sillä puolisollani on saaristossa isänsä mökkitontin laitaan rakennettu pikkumökki eikä häntä kiinnosta maaseutu saariston tavoin.

Toisin kävi. Viime keväänä tuli töissä erään saaristossa asuvan asiakkaani kanssa puheeksi kalastajatorpat ja muut pikkutorpat sekä se, kuinka niitä ei saaristossa juurikaan ole myynnissä tai tule myyntiin.

Asiakkaani mainitsi, että tällä hetkellä on myynnissä yksi ja kävi ilmi, että se sijaitsee tutuilla kulmilla alle kymmenen kilometrin päässä paikasta, jossa puolisoni isän tontti ja puolison perheen vapaa-ajan paikka sijaitsee.
Ajattelimme ajella uteliaisuudesta katsomaan ja yhtäkkiä olimme ostaneet torpan ja maapläntin Turun saaristosta. Tämän hetkisillä koroilla, yleisillä hinnannousuilla ja kahden vesivahingon korjailujen aikoina päätös tuntui järjettömältä. Ja silti oikealta.
Eihän sitä tiedetä kuinka kauan täällä Telluksella tallataan, jos elomme vaikka sattuisikin päättymään ensi viikolla, olisi ainakin yksi unelma toteutettu.

Torpalla on ollut ihana olla. Tutustua siihen, kaivella sen historiaa, puuhailla puutarhassa ja metsäillä. Pihasaunaa tai muutakaan saunaa ei ole, sillä aiempi omistaja on muuttanut pihasaunan vierasmajaksi.
Se toki olisi palautettavissa saunaksi mutta itse torppa on kokoa keittiötupa ja kamari, joten toistaiseksi tuo pihasaunaksi alunperin rakennettu vierasmaja ja saa pysyä sellaisenaan tytärtemme, ja toki myös mahdollisten vieraidemme, majana. 

Torpalta ei ajele töihin tuosta vaan, välissä on yksi lautta ja matkaan kuluu puolisentoista tuntia. Tontti on kuitenkin juuri sopivan kokoinen ja hyvin monimuotoinen. Vanha puutarha on olemassa, joskin se on ollut aika lailla oman onnensa nojassa vuosia. Tekemistä siis riittää.
Saaristopaikaksi tontti on oivallinen, siihen ei juurikaan tuuli osu. Merenrantaan ja kylän uimarannalle on matkaan kolmisen sataa metriä. Kaivoja on kaksi, porakaivo ja alkuperäinen vesisuonikaivo eli suurin osa haavepaikkani spekseistä täyttyi.

Ihaninta on, että on paikka, johon voin vaikkapa arkivapainani mennä olemaan ihan vaan itsekseni ja omine ajatuksineni ilman yhtäkään perheenjäsentä tai sukulaista samalla tontilla ja saman katon alla.
Perheenjäsenet ja sukulaiset ovat toki rakkaat ja korvaamattomat, enkä heistä luopuisi mutta rakasta ja korvaamatonta ovat joskus myös yksinolo ja omien ajatusten keskelle vajoaminen.

PÄÄSIÄINEN TOVEN KANSSA

Tove Jansson on yksi ikuisuuskiinnostuksenkohteistani. 

Olen 70-luvun lapsi, jolle Tove Jansson tuli tutuksi nukkeanimaation ja sarjakuva-albumien myötä. Äitini luki minulle Kesäkirjaa ääneen, kertoi Toven olevan myös kuvataiteilija ja meren ystävä. Kiinnostuin.
Kun valtavaan suosioon nousseen Muumilaakson tarinoita-piirrosanimaation esityksen 90-luvulla alkoivat olin jo sen ikäinen, etten niitä juurikaan tullut katsoneeksi. Sittemmin aikuisiällä olen oman jälkikasvuni myötä tullut katsoneeksi nekin ja löytänyt suosikkinijaksoni. Harmillisesti näitä on ääninäytelty uudelleen ja pidin vanhemmista enemmän.
Toinen suosikkijaksoistani - Muumipeikon kihlaus - oli aiemmalla ääninäyttelyllä suorastaan hulvaton. Eilen näkemässäni versiossa Muumipeikon ääni oli väärä ja repliikkejä oli muutettu.
Muumipeikon kihlauksen ohella suosikkijaksojani ovat jaksot Taikasieni sekä jakso, jossa Niiskuneiti potee muistinmenetystä.
Muumianimamaatioiden historia ulottuu 60-luvulle ja on ihan kiinnostava mutta muumeista en nyt jaarittele enempää, sille kiinnostukseni Toveen kumpuaa muualta kuin muumeista.

Parhaillaan vietän pääsiäistäni lukien Tuula Karjalaisen teosta Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta, joka on odottanut lukemista jostain syystä jo vuosia. Kirja on paitsi koukuttavaa luettavaa myös kaunista ja kiinnostavaa katseltavaa.

Kotikirjastossani on oma hyllynsä Tove Janssonille sekä hänen kirjoittamilleen kirjoille, hänestä kirjoitetuille kirjoille että hänen teoksistaan ja luomuksista julkaistuille kirjoille ja tutkimuksille.
Tove-kokoelmastani löytyy myös dokumenttielokuva Tove ja Tooti Euroopassa, jonka katselen tasaisin väliajoin uudelleen.
Minulle Tove Jansson edustaa väkevän monilahjakkuuden ohella myös huikeaa sitkeyttä ja tinkimättömyyttä, rohkeutta ja omanarvontuntoa.
Toven ohella muita kestokiinnostuksenkohteitani ovat L.Onerva, Katri Vala, Eeva Kilpi ja Eeva-Liisa Manner. Pitääkin ruveta pohtimaan löytyykö joku yhteinen tekijä, joka on kiinnostukseni aikanaan herätellyt.
Onko juuri sinulla vastaavanlaisia kiinnostuksenkohteita? Esmeraldan kiinnostus Jens Lapidukseen on tiedossa ja siitä olisi mukava kuulla lisää.

VIHDOINKIN KIRJAOHJELMA

Rakastin aikanaan Minna Joenniemen juontamaa Runoraatia. Runoraadin lakattua ei televisio ole tarjonnut kiinnostavaa ohjelmaa kirjoihin tai kirjallisuuteen liittyen.
Ilahduin siis suuresti kuullessani, että maaliskuun ensimmäisenä maanantaina YLE:llä starttaa kirjaohjelma Kulttuuricocktail Kirjat. 
Ohjelmassa kirjallisuuskeskusteluja luotsaa menneinä aikoina Ultra Bran laulajanakin vaikuttanut kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto, jonka yhdessä Pietari Kylmälän kanssa pyörittämä Lukupiiri Tulusto & Kylmälä - podcast on ollut tosi hyvä, viihdyttävä ja mielenkiintoinen. Myös äänikirjojen lukijana Tulusto on ollut mainio.
Sanomattakin selvää, että olen siis innoissani uudesta ohjelmasta ja aion olla ruudun äärellä maanantaina 4.3.2024 klo 19:00.

Lukemisesta sen verran, että olen taas ahminut pohjoismaisia dekkareita, joista lisää myöhemmin omana postauksenaan. Olen lukenut ja kuunnellut yhä vaan Venäjään ja Ukrainaan tavalla tai toisella liittyviä opuksia, jonkin verran silkkaa hömppää ja omasta mielestäni myös vähemmän hömppää kaunokirjallisuutta. Sekä kotimaista että käännettyä.

Viime viikon vietin Tallinnassa ja nautin suuresti lumettomista, jäättömistä ja sorattomista kaduista. Miten kevyttä, viavatonta ja ihanaa niillä olikaan kulkea, joskin paluu täkäläiseen, vetiseen jääkenttämeininkiin tuntui sitäkin enemmän rangaistukselta. Viikon mittainen talviloma tuntui hujahtaneen sekunnissa enkä palannut töihin lainkaan energiaa puhkuen. Mutta palasinpa kuitenkin.
Tänään viettelen onnekseni arkivapaata vapaana aikeenani tehdä vain kivoja asioita. Suuntaan heiluttelemaan museokorttiani ja käyn katsastamassa muutamankin näyttelyn, puuhastan aikataulutta kotona, piirrän, luen ja kirjoitankin varmasti jokusen sanan. Juon pannukaupalla teetä, jota kiitos Virossa vierailun on taas varastossa koko kevääksi.
Pyrin kirjoittamaan käsin joko lyijy- tai kuulakärkikynällä vähintään kolmen sivun verran joka päivä. Olen huolestunut siitä, mitä jatkuva koneella naputtelu on tehnyt käsialalleni ja kirjoitusvoimalleni. Käsi tuntuu väsyvän helposti, kun kirjoittaa käsin vähänkään pidempää tekstiä. 

Ajatuksetkaan eivät jäsenny samalla tavalla näppäimistöä hipelöidessä kuin kynä kädessä. Ainakaan omani.

Iloitsen tämän ikuisuudelta tuntuneen helmikuun päättymisestä, toivotan tervetulleeksi maaliskuun ja pontevasti tervemenneeksi kaiken mahdollisen tähän epätalvivaiheeseen liittyvän.
Mustarastaan laulu on jo muutaman kerran kantautunut sisälle asti, joten luotan vahvasti siihen, että kevät, valo ja puhtaat kadut ovat täällä pian!

KIRPULLA

Edellispäivänä töistä kotiin pyöräillessäni poikkesin matkan varrella muutamalle kirpputorille.
Kirpputorien tarjonnan ehdotonta eliittiä ovat mielestäni epämääräiset tassi- ja astiakasat sekä miljoonalaarit, joiden uumenista voi löytyä vaikka ja mitä.

Tapaan ostaa kauniita vanhoja teetasseja, joista on moneksi. Eniten käytän niitä pöytäkynttilän alusina ja teepannun teesiivilän alustana. Tassipinosta on kiva valita kulloiseenkin kynttilään, fiilikseen tai kattaukseen sopiva. Hintarajana kirpputassille pidän euroa, yleisin maksamani hinta on ollut 20 tai 50 senttiä.

Tassi-pöytäkynttiläkombo on myös ollut toimiva vieminen kyläillessä, kun vastaanottaja on tarpeeksi tuttu. Kombo on helppo pakata nätisti sellofaaniin. 
Olen myös itse saanut tasseja tuliaisina ja tuomisina ystäviltä, jotka ovat perillä tassipinostani.

Tämän lauantaiaamun korvapuustikin olisi ansainnut Ikea-lautasta kauniimman alusen mutta teetassi oli sille liian pieni ja rajallisten säilytystilojen vuoksi rajaan kirppulautastelun toistaiseksi ehdottomasti teetasseihin niiden monikelpoisuuden vuoksi.

Tuolla edellispäiväisellä kirppustelulla tassipino kasvoi kuuden tassin verran ja se on hyvä, sillä kynttilöiden suurkulutusaikaan ollaan syyskuun myötä sukeltamassa.

Viime viikonloppuna sain raivattua polttopuu- ja työkaluvarastoamme parempaan jamaan, kun joku paikallisessa roskisryhmässä kaipasi noutajaa kahdelle kirjahyllynä toimineelle puiselle varastohyllykölle.

Tämän viikonlopun aikana pitäisi hienosäätää tuon varaston järjestystä, pestä pyykkejä ja aloitella puuhellan huoltoa, jotta se lämmityskauden alkaessa olisi valmiina.

Tätä naputellessani koira kömpi syliini ja nukahti siihen, joten unialustana toimiessani hörpin kahvini loppuun blogeja lueskellen.

KOTVANEN KULUTUSPOHDINTAA

Millainen olet kuluttajana? Millainen itse olen kuluttajana?

Omaa kuluttamistani ja kuluttajuuttani olen pohtinut jo vuosia, vaikka olen aina kokenut olevani maltillinen kuluttaja. Vieläkin menen monissa asioissa silti helpoimman kautta.
Aamukahvi hörppiessäni luin Asta Lepän erittäin hyvän kolumnin  aiheesta. Kirjoitus sysäsi minut jälleen kerran tarkastelemaan omaa kuluttamistani tiukemmin.

Lapsuudenkodistani minuun on iskostunut syvälle, että aina on sekä oman lompakon että maapallon kannalta parempi ostaa käytettyä ja korjata/kunnostaa vanhaa kuin ostaa uutta. Tämä on ollut ohjenuorani ja nykyään etenkin käytettynä ostaminen on vieläpä todella helppoa, kun täysin uudenveroisia vaatteita, kenkiä ja muita käyttötavaroita löytyy ihmisten tehdessä paljon mm. nettiostoksia, jotka sitten epäsopivina myydään käytettyinä niinikään netin kautta tai tuupataan kirppikselle tai erilaisiin keräysastioihin pois omista nurkista ja kaapeista. On siis todettava, että toisten tapa kuluttaa holtittomammin mahdollistaa toisille tavan kuluttaa kestävämmin.

Omaa kuluttajuuttani toki ohjaa myös se, että viehätyn huonekalujen suhteen erityisesti 1920-1950-luvun huonekaluista. Pääosa kotimme huonekaluista on peräisin noilta vuosilta ja luonnollisesti käytettynä talouteemme päätyneitä. Asumme 1904 rakennetussa työläisasunnossa, jossa säilytystiloja ei juurikaan ole. Tuon aikakauden työläisillä kun ei ollut sellaista määrää vaatetta ja irtaimistoa kuin nykyihmisellä tuppaa olemaan. Rajalliset säilytystilat luonnollisesti vaikuttavat kuluttamiseemme, sillä asioita ei tule hankittua, kun ei ole paikkaa mihin niitä säilöä. Kotikirjastomme kuitenkin paisuu jatkuvasti ja etenkin tytärten teiniytymisen myötä vaatekappaleita on taloudessamme varsin paljon.
Iloitsen kuitenkin siitä, että tyttäreni kelpuuttavat vaatteita myös käytettyinä, kirppiksiltä ja Second Hand-kaupoista hankittuina eivätkä ainoastaan kanna niitä kasapäin ketjuliikkeistä. 

Pyrin aina ostopäätöstä tehdessäni puntaroimaan tarvitsenko asiaa oikeasti vai onko kyseessä vaan joku kummallinen halu. Viime viikolla ostin esimerkiksi 4 kappaletta alennuksessa olleita miellyttäväksi toteamiani tuoksukynttilöitä, vaikka niille ei pakottavaa tarvetta taloudessamme ollut.
Tuoksukynttilän sytyttäminen aamulla ensimmäisenä sekä olohuoneen että keittiön pöydille kuitenkin tekee aamuistani lempeitä ja tuo hyvän mielen. Tarpeeseen en niitä kuitenkaan ostanut ja niihin kuluttamani 10 euroa olisin järkevästi voinut laittaa rahastoon talteen sen sijaan, että poltan sen savuna ilmaan lempeysfiiliksen ja hyvänmielisten aamujen vuoksi.

Tällaisia pohdin tänään aamukahvin ja tuoksukynttilän äärellä YLEn kolumnistin herättelemänä. Kahvin jälkeen ryhdyn organisoimaan polttopuu- ja työkaluvarastoamme uuteen uskoon eilen paikallisesta roskalavaryhmästä bongaamieni varastohyllyjen ansiosta.

MUNKKI JA KAHVI

Terveisiä aamukahvin ja aamumunkin ääreltä. Aurinkoisen, kesätunnelmaisen syyslauantain aamuun Kosken Leipomon tuore reikämunkki on oikein passeli aamiainen.
Edellisen viikonlopun liehuin vanhoilla kotikulmillani Helsingissä ja miten ihanaa se olikaan. Lauantai oli sateinen mutta sateisena ja harmaanakin syyslauantaina Helsinki oli mitä mainioin. Hakaniemen kirpputoreilta tein kirjalöytöjä, kävimme siskoni ja matkaseuralaisena olleen esikoistyttäreni kanssa Maximin muhkeissa nojatuoleissa katsomassa Barbie-leffan. Barbie oli sekä minun että siskoni mielestä oikein riemastuttavaa katsottavaa mutta tytär veteli muhkeassa nojatuolissaan autuaat, lähes koko elokuvan mittaiset, unet.

Majoituimme Scandic Grand Centralissa, joka ylitti odotukseni täysin. Se sijaitsee ydinkeskustassa kätevästi rautatieaseman välittömässä yhteydessä. Eliel Saarisen käsialaa oleva Helsingin päärautatieaseman entinen hallintosiipi on remontoitu hotelliksi ja kokonaisuus on täydennetty uudisrakennuksella todella tyylikkäästi ja hyvällä maulla.
uuden ja vanhan osan väliin jäänyt, aiemmin parkkialueena toiminut huoltopiha, on muutettu vehreäksi metsäpuutarhaksi, jossa syyskuisena iltana vallitsi varsin satumainen tunnelma. Ja ällistyttävä hiljaisuus.

Huoneemme sijaitsi sisäpihan puolella, uudisrakennuksen ylimmissä kerroksissa. Oli suuret ikkunat, näkymää kattojen ylle ja kylpyamme, joka on itselleni hotellissa yöpyessä oleellinen, kun kotona ei sellaista ole. Pitkän ja sateisen päivän päätteeksi oli tälläkin kertaa varsin ihanaa vajota kuumaan kylpyyn.

Sunnuntai oli aurinkoinen, lähes kesäinen ja valheellinen lomafiilis vyöryi ylle, kun aikatauluttomasti vaelleltiin ympäri kaupunkia. Teimme myös visiitin siskoni luo Puotilaan ja sieltä Itiksen kautta asemalle ja junaan kohti kotia.
Kauppakeskus Itis on parhaillaan remontissa ja se, mitä uudesta oli jo nähtävissä, näytti hyvältä. Ei lainkaan kolkolta, kookaalta ja kylmältä, vaan viihtyisältä ja sopivalta. 
En ole shoppailuihminen, joten varsin vähän tulee ostoskeskuksissa omilla asioilla käytyä mutta kolmen teinin vanhempana heidän asioillaan ja seurassaan aina silloin tällöin. 
Tytärteni ollessa pieniä asuimme Kalliossa ja pääsin näppärästi vaunujen ja rattaiden kanssa Itikseen, jossa silloin oli sekä ihan huikea Ruohonjuuren myymälä että nyt jo edesmennyt Punnitse ja säästä-myymälä. Punnitse ja säästän kuivattuja, tummaan suklaaseen dipattuja omenaviipaleita olen jäänyt kaipaamaan.

Pikainen, parin päivän miniloma noinkin lähelle erkaannutti arjesta todella tehokkaasti. Hyvä mieli ja hymy jäi päälle moneksi päiväksi ja mietin, että vastaavan miniloman voisi toteuttaa ihan kotikaupungissakin. En tosin tiedä toimisiko se ihan samalla tavalla mutta luulen, että voisi hyvinkin toimia. Helsinkikin kun tuntuu yhä kotikaupungilta, kun sinne menee ja se on osa miniloman rentouttavuutta. Tietynlainen tuttuus tekee kaupungissa kulkemisesta helppoa, nopeaa ja stressitöntä, silti ympäristö poikkeaa siitä arkisesta. Ja senhän se tekisi tietyllä tavalla kotikaupungissakin, jossa arki pääsääntöisesti kulkee radalla koti-työ-koti-sali-kauppa.

Jos majoittuisikin pariksi päiväksi hotelliin ja aikatauluttomasti vaeltelisi kaupungin niitä nurkkia, joissa ei arjessaan juuri pyöri, ehkä valheellinen lomafiilis valtaisi täälläkin.

KIRJOJA JA KESKITTYMISVAIKEUKSIA

Kyttäilin kauan Aino Kallaksen päiväkirjoja sarjana, ja taannoin sarja vihdoin löytyi sopivan huokean hintaisena helsinkiläisestä antivariaatista. Tove Janssonin ohella intohimoisen kiinnostukseni kohteita ovat olleet Katri Vala, L.Onerva ja Aino Kallas, ja kirjeiden ja päiväkirjojen lukeminen on laajentanut mielikuviani heidän persoonistaa ja elämistään melkoisesti.
Kallaksen päiväkirjojen saapumista odotin malttamattomana, koin pettymyksen ja lievän ahdistuksen huomatessani, että loman jälkeisen arkeenpaluun tohinoissa keskittymiskykyni ei heti riittänytkään niihin uppoutumiseen.

Tietynlaisiin kirjoihin uppoutuminen vaatii kohdallani joutilaisuutta ja aikatauluttomuutta, koska niitä on voitava lukea ilman taukoja. Ensi viikolla tiedossa on kolmen päivän miniloma keskellä viikkoa ja yritän olla aikatauluttamatta noita päiviä etukäteen, vaikka lukemiseen uppoutumisen ohella olen aikeissa käydä vinguttelemassa museokorttia, siivota ja hoitaa pari roikkumaan jäänyttä remonttihommaa sekä urheilla.
Urheilemisen mainitsemista pääsemme näppärällä aasinsillalla kehollisiin asioihin ja siihen, kuinka polvien kipeytyminen on vähentänyt juoksemista todella paljon.
Sen seurauksena olen kuitenkin löytänyt ryhmäliikunnan ilot. Salilla käyminen ja painoharjoittelu on aina ollut mieluista mutta siitä huolimatta säännöllisen epäsäännöllistä, kun taas ryhmäliikuntatunteja muistin lähes vihaavani. Yllättäen huomasin, että BodyPump-tunti oli nollannut pääni totaalisesti ja sen uuvuttamanakin hymyilin itsekseni kävellessäni salilta kotiin. Kotona puhkuin energiaa, sain aikaiseksi kaikenmoista aiemmin vastahakoiselta tuntunutta puuhaa, kuten porrastasanteen koiranpissaisen maton pesemisen, ja jopa missasin kymppiuutiset puuhastaessani. Aion siis muina jumppapirkkoina ryhmäliikkua jatkossa aina, kun tunti vaan aikatauluuni mahtuu (ja minä tunnille, koska paikkaa varatessa pitää olla valoa nopeampi).

Aino Kallaksesta ja kiinnostuksestani häneen kirjoittelen enemmän saatuani päiväkirjat kokonaisuudessaan luettua. Nyt yritän sukia hiuspehkoni ojoon ja lähden töihin pyhittämään lepopäivää.