PÄÄTEASEMA AUSCHWITZ

 EDDY DE WIND: 

PÄÄTEASEMA AUSCHWITZ - Selviytyjän muistiinpanot leiriltä

Hollannin kielinen alkuteos Eindstation Auschwitz - Mijn verhaal vanuit het kamp (1943-1945)

Suomentanut Sanna Van Leeuwen

Suomenkielinen painos WSOY 2020

Hollanninjuutalainen lääkäri kirjoitti muistiinpanojaan Auschwitzin keskitysleirissä, johon sekä hänet että hänen vaimonsa Friedel kuljetettiin vuonna 1943. Luin hänen romaanimuotoon kirjoitetun päiväkirjansa mukavasti mutta jälleen kerran holokaustin hirveyksistä järkyttyen omassa kotonani 2021.

"Kaipuumme, sydäntemme kiivas jyskytys, päähämme virtaava veri, ne ovat kaikki voimattomia. Sillä meidän ja tuon tasangon välissä on lanka. Kaksi riviä lankoja, joiden päällä himmeät punaiset lamput hehkuvat merkkinä siitä, että meitä vaanii kuolema, meitä kaikkia, jotka olemme vankeina täällä nelikulmiossa kahden suurjännitteisen lankarivistön ja korkean valkoisen muurin sisällä. Joka kerta sama kuva, joka kerta sama tunne. Seisomme parakkiemme ikkunoissa ja katsomme kutsuvaan kaukaisuuteen, ja rintamme pakahtuu kiihtymyksestä ja voimattomuudesta." s.5

Olen vuosien aikana lukenut useita kirjoja holokaustista ja keskitysleirien kamaluuksista. Tämä kirja on kuitenkin erilainen ja vaikuttavampi kuin mikään aiemmin lukemani, koska se on kirjoitettu leirissä ja siten se kertoo oloista, tapahtumista ja tuntemuksista ilman jälkeenpäin tulleita vaikutteita. Mielestäni tämä kirja on siis varsin autenttinen ja suora, sillä tämä kiskoo lukijan sisään keskitysleiriin.

Toinen maailmansota on alkanut, samoin juutalaisvainot ja juutalaisten pakkosiirrot. Hans on lääkäri. Lääkäreille on annettu takuu, että heitä ei pakko siirretä kokoamisleireistä eteenpäin. Hans luottaa tähän. Kokoamisleirissä hän tapaa Friedelin, 18-vuotiaan Saksasta paenneen sairaanhoitajan. He rakastuvat ja avioituvat leirissä. Heillä on yhteinen usko tulevaisuuteen, ja toisiinsa. Yhdessä selvitään mistä vaan. Kokoamisleirillä oli kulunut vuosi, kun Hans ja Friedel määrättiin kuljetukseen. Junamatka Auschwitziin kestää 3 päivää ja perillä alkavat asettautumisrutiinit. Naiset ja miehet erotetaan toisistaan, omaisuus takavarikoidaan. Suoritetaan valikointi - vasemmalle suoraan kaasutukseen joutuvat (heikot ja huonokuntoiset), oikealle ne (vahvemmat ja nuoremmat), joista voidaan vielä hyötyä ja saavat siksi vielä mahdollisuuden. Vangit parturoidaan, tatuoidaan, suihkutetaan syöpäläismyrkyllä ja leirivaatetetaan.

"Hans sai numeron 150822. Hän vain naurahti vaisusti, kun numero piikitettiin hänen käsivarteensa." s.25

Kertomusta kannattelee ja inhimillistää Hansin ja Friedelin rakkaus ja se, että keskitysleirissäkin heidän onnistuu olla näkö- jopa kosketusyhteydessä toisiinsa. Henkensä menettämisen tai pahoinpitelyn uhalla heidän tapaamisensa silloin tällöin onnistuvat ja antavat molemmille voimaa.

"Sinä päivänä ei tapahtunut muuta erityistä, ja Hans kulki kuin huumattuna. Kaksi vuotta he olivat taistelleet yhdessä. Monta kertaa oli ollut täpärällä mutta joka kerta heidän oli onnistunut päästä jälleen yhteen. Ensin valikoinnit junan saapuessa. Sitten se kamala kuukausi, kun Hans oli ollut Birkenaussa, ja myöhemmin parakin 10 muutto. Joka kerta he olivat löytäneet toisensa jälleen, mutta miten kävisi nyt?" s.179

Muistiinpanot ovat raskasta, julmaa ja murheellista luettavaa kokonaisuudessaan. Erityisen ravistelevaa on muistiipanojen loppupuolella Hansin kohtaaminen pahamaineisissa erikoisjoukoissa työskennelleen professorin kanssa. Hän kysy tältä josko tämä voisi kertoa jotain krematorioista.

"Tottakai. Krematorioita oli neljä. Ykkönen ja kakkonen olivat heti junaradan vieressä, kolmonen ja nelonen kuusimetsässä mustalaisleirin takana, leirin pohjoiskulmassa. Krematorioissa 3 ja 4 oli töissä paljon kreikkalaisia. Voin kuvailla teille vaikkapa krematorio 3:n. Sinne tuotiin seitsemästäsadasta tuhanteen ihmistä kerrallaan. Kaikkia sekaisin: miehiä, naisia ja lapsia, vauvoja ja vanhuksia, terveitä ja sairaita. Useimmiten vahvat nuoret naiset ja miehet oli valikoitu pois heti junan saapuessa, mutta monesti kuljetukset tuotiin sinne kokonaisuudessaan. ---                                                                              --- Tässä etuhuone B:ssä kaikkien piti riisuutua. Joka nurkassa seisoi SS-mies rynnäkkökiväärin kanssa. Mutta niitä heidän ei tarvinnut käyttää, ihmiset olivat rauhallisia. --- Joskus kun kuljetuksia tuli paljon, hommat oli hoidettava kiireesti. Silloin erikoisjoukot astuivat mukaan kuvioihin, mursivat kellot ranteista ja kiskoivat sormukset sormista. Pitkät hiukset leikattiin, koska niillä oli teollista arvoa.  Sitten koko komppania meni 'pesuhuoneeseen'. Se oli iso huone, valaistu keinovaloilla. Katossa oli kolme riviä suihkuja. --- " s.204                

"--- Krematorion neljä uunia selvisivät aika paljosta. Mutta joskus vauhti ei riittänyt. SS:llä oli ratkaisu siihenkin. Krematorion taakse oli kaivettu kaksi isoa ojaa, kuten näette tässä: kolmekymmentä metriä pitkiä, kuusi metriä leveitä ja kolme metriä syviä. Pohjalla oli tukkeja, jotka oli valeltu bensiinillä. Niistä saatiin iso rovio, joka näkyi kilometrien päähän. Sellaiseen mahtui tuhat ruumista kerrallaan. Polttaminen kesti kaksikymmentäneljä tuntia, sitten voitiin tuoda uusi lasti. ---" s.205

Muistiinpanot kirjannut Eddy ja hänen vaimonsa Friedel selvisivät keskitysleiristä elossa mutta rajuja vaurioita kokeneina. Eddyllä vauriot olivat pääasiassa psyykkisiä, Friedelillä psyykkisten lisäksi myös fyysisiä, kuten hedelmättömyys Josef Mengelen sairaiden lääketieteellisten kokeiden seurauksena. Heillä ei ollut kotia, johon palata ja lähes kaikki ystävät ja sukulaiset oli murhattu. He kestivät yhdessä paljon mutta lopulta heidän avioliittonsa päättyi eroon. Toisen vaimonsa kanssa Eddy sai kolme lasta, jotka tänä päivänä pitävät hallussaan alkuperäisiä muistiinpanoja ja pitävät huolta siitä, etteivät heidän isänsä ja tuhansien tuhansien muiden kokemukset ja kuolemat pääse unohtumaan koskaan. Se on myös syy miksi itse olen pyrkinyt lukemaan holokaustista kaiken mahdollisen, ettei se koskaan unohdu, ettei kukaan ikinä voi väittää sen kaiken olevan vain tarinaa, jota oikeasti ei koskaan tapahtunut.

ULKOETEINEN

 

Ulkoeteinen on alunperin ollut kaunis, helmiponttipaneloitu ja puuportainen. Ostaessamme asunnon oli vanhat helmiponttipaneelit joko korvattu tai peitetty kipsilevyillä ja se oli sitten tapetoitu lasikuitutapetilla. Porrasviisteet oli paneloitu ohuella remonttipaneelilla, puuportaiden astinlautojen reunamuotoilu oli sahattu pois, portaat korotettu, peitetty vaneerein ja lopulta kaakeloitu.

Kipsilevyseinät ja katto sekä kaakeliportaat kaikuivat ikävästi eivätkä mielestämme kuuluneet, saati sitten sopineet, lainkaan yli satavuotiaaseen puutalokotiin. Purin siis ne pois.

Aloittaessani oletin vanhojen rakenteiden olevan alla tallessa mutta vähänpä tiesin. Toisella puolella porrasviisteen vanha helmiponttipaneeli oli alla tallessa, toisella puolella ei ollut mitään. Vain kivivillaa kasapäin. Kiskottuani ne pois huomasin avanneeni ryömimisaukon kellariin. 

Asuntoomme on tehty mittava remontti 90-luvulla ja nyt, kun sen remontin kammokkiratkaisuja on jokunen vuosi sekä katseltu että pikkuhiljaa poisteltu, en enää ostaisi asuntoa, joka tuolla vuosikymmenellä on remontoitu. En kertakaikkiaan pysty ymmärtämään miksi joku, joka on halunnut kotinsa olevan kuin mikä tahansa ysäririvarikoti, on ylipäätään ostanut asunnon 1900-luvun alun työläistalosta.

Päädyin helmiponttipaneloimaan molemmat porrasviisteet uudeelleen, ja siihen panelointivimmani kotvaseksi loppui. Muutamaa kuukautta myöhemmin isäni kävi paneloimassa muun ulkoeteisen minulle syntymäpäivälahjaksi ja siitä asti se onkin odottanut viimeistelyä, oksalakkausta ja maalausta. Pääasiassa sen vuoksi, että siellä on yhä näkyvillä muutama ysäriremontin aikaansaannos, joita ei voi purkaa niiden kannatellessa seinänaapurin vinttiporrasrakennelmia. Pitää siis ratkaista miten ne ikinä saa siedettävän näköisiksi. Ja se, on tämän kevään työlistalla.

IKUISUUSPROJEKTI

Talousasioiden ja kehonkoostumusasioiden ohella tekemistä riittää myös työläistuvassa, jota olemme nyt asuttaneet kuutisen vuotta. Kaupanteon jälkeen remontti-intoa riitti niin kauan, kunnes oli pakko asettautua asumaan ja aloittaa kesälomien jälkeinen arki. Tiiviisti asuminen ja samojen tilojen tilojen remontointi on haastava yhtälö.

Tänä aamuna tuli remonttiasioita taas pohdittua ja tekemisen kohteita listattua:

    - emalinen puuhella on maalattava sen terrakottainen väri on sen pinnassa kertakaikkisen kammottava, tämän seurauksena mahdollisesti myös puuhellan yläpuoleinen huuva on maalattava

    - eteisen seinät on tapetoitava loppuun ja eteisen katon kipsilevy vaihdettava helmiponttipaneeliin

    - ulkoeteisen paneelit ensin oksalakattava, sitten maalattava, portaat hiottava ja maalattava sekä ulkoeteisen kaikki viimeistelyt listat ja sen sellaiset tehtävä

    - vintin isompi huone jaettava kahtia kahdelle esiteinille ja teinin huoneeseen kyhättävä seinä, jossa on ovi

Näiden lisäksi pohdiskellaan kotomme laajentamista maapohjaiseen kellariin, joten siitä pitäisi pyytää rakennuslupia ja ryhtyä sitten hakemaan lupia lisätilan rakentamiseksi. Pyrin näitäkin kaikkia laittamaan muistiin tänne. Etenkin kellarin rakentaminen saattaa olla sellainen projekti, jonka seuraamisesta jollekin toisellekin saattaa olla huvia tai hyötyä. Itsellemme siitä on satavarmasti enemmän hyötyä kuin huvia.

ODOTAN. ODOTAN. ODOTAN.

 Aamulla verhot avatessani totean, että lunta on taas pölyttänyt yön aikana hitusen. Huokaan syvään ja alan tunkea halkoja kakluuniin ja puuhellaan hokien itsekseni kyllä tämä tästä. Odotan ja odotan. Oikeaa kevättä, joka näytti jo itsestään vilauksen mutta vetäytyi kuitenkin vielä nurkan taakse lymyilemään.

Odotan myös tämän kuun tilipäivää. Tämän kuun ruokabudjetista on tullut lohkaistua vähän muuhunkin, kuten teinin jo pitkään mankumaan kokovartalopeiliin, joka onneksi löytyi varsin kohtuulliseen hintaan IKEAn löytönurkasta.

Alkuviikosta verottaja muisti esitäytetyllä veroilmoituksella, josta kävi ilmi, että näillä näkymin veronpalautusta olisi tulollaan 800 euroa. Sen kokoinen summa, että kannattaa ehkä jopa harkita sen sijoittamista osakkeisiin. Kuukausittain ostan kahta rahastoa sekä pyrin siirtämään rahaa myös puskuritilille mutta osakkeita ostan ainoastaan silloin, kun käytettävissä on 500€ tai enemmän. Toistaiseksi osakesalkkuni on suorastaan säälittävän lituska. 

Kirja postaukset ovat yhä hahmoitelmina muistikirjassani, kun sopivaa keskittymiskoloa niiden työstämiseen ei ole löytynyt. Ja nyt teinin ollessa koronataistelun vuoksi etäkoulussa, on täysin rauhallista yksinäisaikaa entistäkin vähemmän. Yritän kuitenkin viikonlopun aikana paneutua kirjoista kirjoittamiseen.

Tällä viikolla olen lukenut yhden norjalaisen dekkarin, joka suorastaan nielaisi minut niin, että se tuli luettua kahdessa päivässä. Lisäksi olen kuunnellut Storytelistä ruotsalaista dekkaria. Enkä voi kuin taas ylistää Storytelin ihanuutta. Minulla on Storytelin FamilyPlus -palvelu eli kuukausihintaan kuuluu kolmet tunnukset, joilla voi kuunnella rajattomasti kolme aikuista ja kolme lasta. Storytelin ansiosta tulee työmatkapyöräiltyä välillä jopa kiertoreittejä, kun kirjassa on sellainen kohta, ettei voi mennä kotiovesta sisään, kun joutuisi katkaisemaan tarinan väärästä kohdasta. Myös lenkkien pituudet ovat kasvaneet ja salillakin kuuntelen nykyään useammin kirjaa kuin musiikkia. Tai kuuntelisin jos salille saisi mennä.

Ehkä kaivattu ja odotettu kevät tuo mukanaan myös jonkinsorttista valoa ja helpotusta tähän viruspiinaan.

KEVÄT

 Maaliskuu tarkoittaa kevättä. Ainakin minulle. Olen lapsesta asti ajatellut jokaisen vuodenajan olevan kolme kuukautta. Kevät on maaliskuu, huhtikuu ja toukokuu, kesä kesäkuu, heinäkuu, elokuu, syksy on syyskuu, lokakuu, marraskuu ja talvi sitten joulukuu, tammikuu ja helmikuu.

Nyt kevät on hyvinkin tervetullut. Kiitos maaliskuu, kun tulit. 

Maaliskuun alkamisen myötä kurkistetaan sinne helmikuun talouteen. Helmikuun lyhennysten jälkeen asuntolainaa on jäljellä 54148,065€ ja opintolainaa 10374,75€. Ei enää kauaa niin opintolainan lukema on alle kymppitonnin, mikä ilahduttaa kovasti. Nelinumeroisena se näyttää jo paljon vähemmältä, vaikka maksettavaa yhä on.

Aiemmassa kirjoituksessa kertomieni kuukausittaisten peruskulujeni lisäksi kului helmikuussa rahaa lapsiin. Lasten harrastuksia maksoin 230€ sekä yhden lapsen poliklinikkamaksun 41,20€. Latasin yhden lapsen bussikortille kauden 27€ ja ostin lapsille vaatteita UFFilta tasarahapäiviltä 50 eurolla. Kosmetiikkaa ostin 70 eurolla itselleni ja tyttärilleni, ja tilasin Nespresson kahvikapseleita 51 eurolla.

Näihin kaikkiin kului siis 469,20€.

Rahastoja ostin 100 eurolla mutta säästötilille en helmikuussa siirtänyt mitään, jottei maaliskuun viikkobudjetti mene liian tiukille. Omalta osaltani olen budjetoinut maaliskuun ruokiin 70€/viikko ja uskon sen hyvinkin riittävän. Käymme yleensä pari kertaa kuussa isommin kaupassa, toisen kauppareissun maksan minä ja toisen puolisoni. Viikottain teemme kumpikin tarvittaessa ruokaostoksia lähikaupassa.
Tämän kuun ensimmäisen isomman kauppailun Prismassa ja LIDLissä maksoin minä, joten viikkobudjeteistani kuluu sitten tarvittaessa lähikauppaan sen minkä kuluu.

Kehonkoostumukselle ei ole tapahtunut mitään. Uskollisesti kirjaan syömiseni ja juomiseni YAZIO-sovellukseen (jota statistiikkojen ystävänä rakastan) ja liikkumisiani seuraan älykellolla. YAZIOn myötä aloitin suklaan syömättömyyshaasteen, jota sovelluksen laskuri laskee. Tätä kirjoittaessani olen ollut syömättä suklaata 17 päivää 3 tuntia 48 minuuttia ja 11 sekuntia. Pian siis kolme viikkoa. Haasteessa haastetaan pysymään siinä mukana vähintään 21 päivää enkä usko sen tuottavan vaikeuksia. 

Katsotaan. Raportoin tänne oitis jos päädyn klikkaamaa Luovutan! -namiskaa.